Opetuksen toteuttamiseen on nykyisin todella paljon erilaisia vaihtoehtoja ja uusia tulee koko ajan lisää. Lähdin mukaan Opettajan muuttuva työ -koulutukseen, koska niin saa helposti tietoa aihepiiriin liittyvistä asioista, joita itse ei ole mahdollisesti huomannut tai aika ei riitä seurata tarkemmin. Koulutuksessa asiat tulevat jo mukavasti koottuina tarjolle. Saimme tutustuttaviksi mielenkiintoisia videoita, tekstejä ym. eri aihepiireistä. Omaan työkalupakettiin tarttui myös uusia työkaluja ja ideoita.

Opettajan muuttuva työ

Opettajan muuttuva työ

Creative Commons -lisenssi

Olen opettajuudessa vielä noviisi, vaikka muuten työelämää ja -kokemusta on jo kasapäin takana. Paljon on siis vielä oppimista ihan peruskäytännöistä ja välillä tässä digitaalisessa maailmassa kokee, että olen valmistunut maisteriksi valmiiksi kelkasta pudonneena. Ihan vain siksi, että olen syntynyt väärällä vuosikymmenellä, enkä siis diginatiivina.
Toisaalta jotkin asiat ovat itselle tuttuja ja voi hämmästellä, että sitä tuodaan ”uutena” asiana esille. Tiimiopettajuus oli minulle tällainen. Tiimityöskentely on psykiatrisessa hoitotyössä tuttua puuhaa ja asioiden jakaminen, yhdessä tekeminen, yhteinen pohtiminen ja suunnittelu ovat arkipäivää. Myös opettajaopinnoissa painotettiin ymmärryksen, tiedon ja taitojen lisääntymistä ryhmässä ja porukassa. Osaaminen ja tieto täydentyvät.
Muutokseen liittyen sitä lohduttelee itseään, että jo pitkään työssä olleet opettajakollegat kamppailevat hekin muutosten kourissa. On jo vanha sanonta, että muutos on tullut jäädäkseen ja näinhän se on. Itse olen päättänyt tykätä muutoksesta, erityisesti tähän digiaikaan liittyvästä muutoksesta. Asenteella on iso merkitys muutoksen kokemiseen ja itseni kohdalla erityisesti digitaalisuuden eri mahdollisuuksien oppimiseen. Asenteesta riippuen voi nähdä mahdollisuuksia tai uhkia ja pelkoja. Realismi ja tasapaino niiden välillä on oleellista.
Myönteisestä asennoitumisesta huolimatta olen helposti hermostuvaa sorttia, kun asiat eivät suju. Hermostuminen tässä yhteydessä tarkoittaa lähinnä ärsyyntymistä ja suuttumista. Siksi olen kehittänyt itselleni säännöstön, jolla etenen uusien digisovellusten maailmassa:
1. tutustu mahdollisiin ohjeisiin/videoihin, joita sovellus toivottavasti antaa
2. kun olet ymmärtänyt, mitä kuuluu tehdä, ryhdy toimeen (työ tekijäänsä opettaa)
3. kun huomaat, ettet sittenkään ymmärtänyt, RAUHOITU
4. googleta asia/ sovellus/mahdolliset toimenpiteet
5. RAUHOITU ja yritä uudelleen
6.(Jos/)kun ei vieläkään toimi, RAUHOITU. Vika on todennäköisesti käyttäjän osaamattomuudessa, ei typerässä tietokoneessa eikä vielä typerämmässä sovelluksessa
7. Aloita alusta ja säännöstä 1.
8.(Jos/)kun ei vieläkään toimi, RAUHOITU ja soita tyttärelle.
9. Toimi saamiesi ohjeiden mukaan.
Aiemmin käytössä olivat lähinnä vain kohdat 2 ja 8, joten edistystä on tapahtunut . Kaiken kaikkiaan eniten olen nauttinut omien ajatusten laajenemista ja ymmärryksen lisääntymisestä. Erityisesti videot virtuaalisuuden mahdollisuuksista ja kansainvälisestä oppimisesta verkkokurssien muodossa olivat häkellyttäviä ja mielenkiintoisia. Asioita, joiden olemassaolon tiesi, mutta joita ei ollut osannut ajatella niin laaja-alaisesti. Tästä on hyvä jatkaa matkantekoa.

Eija Blog

Opettajan muuttuva työ-kurssi haastoi minut ajattelemaan digitaalisuuden merkitystä omassa elämässäni: opiskelijana, tulevana opettajana, tämän hetkisessä ammatissani. Oman teknologisen historian läpikäyminen mustavalko-TV:stä älykännyköihin osoitti konkreettisesti digitaalisen kehityksen nopeuden. Matkani digitaalisten opetusta tukevien työvälineiden pariin alkoi opettajaopintojen myötä. Menetelmien paljous on yllättänyt itseni. Kaikkea on mahdottomuus hallita. Sen vuoksi kaikenlainen suosittelu on tervetullutta. Olen tällä matkalla ymmärtänyt, että muiden kokemukset voivat toimia hyvänä kimmokkeena tutustua uusiin välineisiin.

Olen saanut kurssin myötä rohkeutta kokeilla erilaisia digitaalisia verkon välineitä. Niiden hyödyllisyyttä oppimiseen ja opettajan työssä on tarkasteltu yhdessä ihmetellen ja ideoiden. Olen huomannut, että suhteeni sosiaaliseen mediaan on nyt avoimempi kuin opettajaopintojen alkaessa. Sosiaalisen median merkitys oppimisen näkökulmasta on haastava. Tiedon määrä ja tiedon kulun nopeus somessa tuntuu käsittämättömältä. Tiedon luotettavuuden arviointiin se tuo omat haasteensa.

Opiskelumatka #somenyssen kyydissä on vienyt arvoituksellisille pysäkeille. Pysäkki pysäkiltä näkökulmani digitaalisuuteen on avartunut. Omasta kiinnostuneisuudesta riippuu missä määrin kukin uusia työvälineitä hyödyntää opetuksessa. Tuntemalla verkon välineitä on mahdollista ohjata omia tulevia opiskelijoitakin niiden pariin.

Blogitekstin käsikirjoitus. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Blogitekstin käsikirjoitus. Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Muuttuva opettajuus –verkkokurssin aikana tuli pohdittua omaa oppijuutta, opettajan muuttunutta ja muuttuvaa työtä. Parasta antia itselleni oli uusien välineiden kokeilu; esim. videon tekeminen, miellekartta -työkalut sekä se, että sai kokemuksen, miten moodlessa on mahdollista toteuttaa arviointia. Tällaiset kokeilut ovat parhaita.

Keskusteluosioissa oli hyödyllistä ja ajankohtaista pohdintaa mm. diginatiiveista ja erityisesti siitä, että aletaan vihdoin tuoda esiin sitä, että nuorikin sukupolvi tarvitsee ohjausta ja perehdyttämistä oikeasti hyödyllisiin sosiaalisen median työkaluihin. Mielestäni tätä asiaa on aiheellisesti alettu nostaa esiin yleisessä keskustelussakin eikä vain alinomaa todeta, että nuoriso on edellä kaikessa someilussa. Tarvitaan syvempää osaamista ja ohjaamista siihen, miten välineitä käytetään hyödyksi opiskelussa, työssä ja kaikkialla muuallakin.

Opo-opinnoissa meillä oli hiljattain mielenkiintoinen asiantuntijaluento somen käytöstä rekrytoinnista ja uraohjauksessa. Yhtä lailla some tekee tuloaan perinteiseen opinto-ohjaukseen välineillä ja kanavilla, jotka mahdollistavat vuorovaikutuksen. Chatit, verkkosivustot ja erilaiset sovellukset tarjoavat erilaiset vuorovaikutuskanavat tiedottamiseen, ohjaukseen ja neuvontaan.

Tuntuu, että asia jakaa jyrkästi mielipiteitä; toiset ovat vahvasti perinteisen kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen kannalla, toiset taas ovat valmiita kokeilemaan jo muitakin välineitä, jotta ohjaus saavuttaisi enemmän niitä, jotka ovat ohjauksen tarpeessa. Sitä ei liene kieltäminen, että sosiaaliset alustat kuitenkin mahdollistavat uuden tyyppisen vuorovaikutuksen. Ne myös tekevät mahdolliseksi sen, että ohjausalan toimijoiden välinen yhteistyö voi helpottua ja tietoa on helpompi jakaa erilaisten alustojen avulla.

office-336368_1920

Hyppäsin mielenkiintoisen äärelle, kun päätin ottaa osaa Opettajan muuttuva työ-verkkokurssille. Kun tämä opettaminen on itselle vielä niin uutta – enkä edes tiedä missä muodossa sitä tulen tekemään – on vain hyvä, että haastaa itsensä. Tässä blogitekstissäni pureudun yhteen teemaan, joka tuotti minulle oppimista omasta itsestäni opettajuuden polulla.

Tiimiopettajuus oli aihe, joka tuli teoriana tutuksi Nyssen kyydissä, mutta josta sain myös kokemuksia kurssin aikana. Suoritin opetusharjoittelua ammattiopistossa ja minulla oli jokaisella tunnilla mukana kurssin varsinainen opettaja. Kyllähän se oli helpottava tunne, kun tiesit, että joku on aikakin henkisenä tukena tunnilla ja että on joku, jolta voi kysyä neuvoa.

Pohtimaan jäin sitä, miten tiimiopettajuutta voidaan toteuttaa muuttuvalla ammattiopetuksen kentällä, jossa resurssit vähenevät, mutta tulosta pitäisi tehdä…

Pohdin myös sitä, millainen minä olisin tiimiopettajuudessa työparina:

”Koska olen vetäytyvä ja itsenäinen, voi tiimiopettajuus olla minulle haaste. Opinnoissakin tykkään ennemmin tehdä tehtävät yksin kuin toisten kanssa, sillä silloin voin itse kantaa vastuun ja tiedän mitä teen. Yritän kyllä avartaa tekemistäni nyt opettajaopinnoissa, joissa oppiminen on yhteisöllinen prosessi oman ryhmän kanssa. Mutta tiimiopettajuus on minulle haaste, se ei varmasti ole minulle helppoa, mutta tiedostan tämän itseni kehittämisen kohtana. Uskon kuitenkin, että minullakin olisi tiimissä annettavaa, tiimiopettajuudessa voisin jakaa omaa osaamistani ja ammattitaitoani toisten kanssa.”

Mitä muuta kurssista jäi käteen? Parempaa ymmärrystä omasta itsestäni. Ajatuksia siitä, että välillä on käytävä outside the box ja että se on erittäin suotavaa.

Jäät ovat lähteneet. Nyt virtaa.

20170422_150104

Hannele

Opettajan työ on todella muuttumassa, mikä tietyllä tavalla haastaa ja osittain myös rasittaa. Matkan alkuvaiheessa oli itsellä ainakin ihan sellaista tuskaa, miten pystyn ottamaan haltuun uusia ja taas uusia työkaluja…kun niitä työkaluja on pilvin pimein ja joku koko ajan kehittelee niitä lisää. Matkan edetessä olen kuitenkin rauhoittunut ja tullut siihen tulokseen, että otan työkaluja haltuun askel askeleelta ja testaan soveltuvia ihan omassa rauhassa, minkä jälkeen otan niitä mukaan kursseille. Onneksi en pelkää teknologiaa vaan pikemmin olen innostunut siitä…ja tämä helpottaa jatkossakin uuden oppimista. Lähtökohtaisesti pohdin teknologian käyttöä järkevyyden näkökulmasta, mistä olisi mahdollisesti hyötyä opetuksessa, uuden omaksumisessa, jne.

Opiskelijan oppimisen näkökulman säilyttäminen kurssin rakentamisessa on A ja O, mihin voisi välillä käyttää testimielessä opiskelijoitakin. Kuten pysäkillä 1 väitettiin, ovat varmaan opettajien taidot jääneet jälkeen ainakin jos opetetaan amk-perustason opiskelijoita. YAMK-opiskelijoiden kohdalla ei vielä välttämättä näy digitaalinen osaaminen ja someilu. Koska en tällä hetkellä opeta perustason opiskelijoita, niin osa kurssin materiaaleista ei välttämättä koskettanut minua.

Se, mikä itselleni ehkä eniten ”kolahti” tällä kurssilla, oli tiimiopettajuus, johon aion jatkossa paneutua lisää. Kurssin toteutus yksin on ihan yes, mutta tiimiopettajuudessa kurssin toteuttaminen on ehdottomasti monipuolisempaa ja rikkaampaa. Onhan siinäkin tietysti omat haasteensä.

 

clanedTuli tuossa muutama päivä sitten törmättyä uuteen Claned-oppimisympäristöön (https://claned.com/), joka vaikuttaa äkkiseltään hyvin mielenkiintoiselta lähestymistavalta perinteisten LMS-järjestelmien (Learning Management System) maailmaan. Opiskelijalle palvelu on ilmainen ja sinne voi rekisteröityä helposti Google-tunnuksilla. Opettajille ja organisaatioille on tarjolla erimakuisia maksusuunnittelmia.  Uudessa tuttavuudessa minua kiinnostaa erityisesti opiskelijalähtöinen lähestymistapa eli opettaja ei ole järjestelmän keskipisteessä, toisin kuin perinteisissä LMS-järjestelmissä. Keskusteluijen tärkeyttä ja osallistumisaktiivisuutta on pyritty kehittämään ja nostamaan esille sosiaalisesta medioista tutuilla elementeillä, kuten tykkäyksillä. Keskustelu on myös hyvin dynaamista ja opiskelija voi korostaa oppimateriaaleista asioita ja jakaa kommentteja niin opettajalle kuin kanssaopiskelijoillensakin.

Eikä mielenkiinto tähän lopu. Oppimisanalytiikka on viime vuosina nostanut päätään ja opettajat ovat kiinnittäneet tarkat silmänsä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Oppimisanalytiikan avulla niin opettaja kuin opiskelija voi seurata oppimisprosessin etenemistä sekä kiinnittää huomiota oppimateriaalien seuraamiseen ja niissä oleviin kohtiin, joita opiskelijat seuraavat erityisen tarkasti.

Opettajien some-työkalut voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, toisessa ryhmässä on välineet, joiden avulla on helppo saada tietoa ja toisessa välineet joiden avulla on tehokkaampaa saada tietoa. Oppimisen näkökulmasta: miten opiskelijat löytävät netistä juuri oikeat asiat? Harto Pönkä esitti asian webinaarissa näin: ”Kun totumme saamaan tarvitsemamme helposti Googlesta, voivat muut tavat tuntua liian hankalilta, vaikka tiedämme, että ne voisivat tuottaa parempaa tietoa.” Hänen mukaansa kriittinen ajattelukyky rapautuu nettisurffailun ja visuaalisten ärsykkeiden tulvassa. Mihinkään ei enää keskitytä vaan jatkuvat keskeytykset, kuten spostin tarkistaminen, estävät lineaarisen ajattelun. Ollaan tultu tilanteeseen, jossa välineet eivät enää aktivoi käyttäjiä vaan ne passivoivat.

Sosiaalisen median välineitä, joita voidaan käyttää opettamisen tukena, tuntuu olevan rajattomasti. Opettajan on mahdotonta ottaa niitä kaikkia haltuun, vaikka aina uuteen tutustuttuaan tuleekin halu ottaa se käyttöön. Kenelläkään ei ole aikaa käydä niitä kaikkia läpi. Tärkeää on selvittää mikä oikeasti toimii ja mistä työkalusta olisi hyötyä omassa opetuksessa. Kysymys onkin mikä on paras työkalu juuri minun opetukseeni? Hyvän työkalun löydyttyä, se aktivoi opiskelijoita mutta lisäksi parantaa ajankäyttöä, koska opiskelijat saavat keinon hakea tietoa itsenäisesti ja mikä tärkeintä, heille tarjotaan väylä oivaltaa itse.

Harto Pönkä esitteli 31.10. webinaarissa (lainattu Tampereen eOppimisen klusterilta) Ryhmän aktivointia sosiaalisen median välineillä.

ryhmn-aktivointi-sosiaalisen-median-vlineill-20-638

 

Pönkä painotti esittämässään käytännön oppimismallissa syklimäistä työskentelyä. Palautteen antaminen käynnistää pohtimisen uudestaan sekä mahdollistaa oppimisen syvenemisen ja tuotoksen kehittymisen edelleen. Rakentava palaute auttaa oppijoita käsittelemään tietoa syvällisemmin ja vie oman ratkaisun rakentamista eteenpäin.

Kuinka syklimäinen työskentely saataisiin paremmin osaksi ryhmien toimintaa? Mielestäni tähän tarvitaan opettajan ohjausta. Oppijoiden on helpompi astua sykliin ja työskennellä sen mukaisesti, jos he ovat siitä tietoisia. Useat oppijat ovat tottuneet opiskelemaan perinteisen oppimismallin mukaan, joka päättyy usein palautettaessa tuotos opettajalle.

Havaintojeni mukaan aikuisoppija turvautuu herkästi työelämästä tuttuihin tehokkaisiin ryhmätyötapoihin. Tällä viittaan esimerkiksi tehtävän pilkkomista osiin ja niiden delegoimista kunkin asian parhaiten osaavalle ryhmän jäsenelle, joka työstää osan itsenäisesti. Heitä voi ohjata tavoittelemaan laadukkaan tuotoksen lisäksi oppimista Pönkän esille tuoman käytännön oppimismallin mukaisesti.

under-construction-150271_640Saattaa olla, että olet havainnut Cuppi-blogissa puhaltavat digitaaliset muutosten tuulet. Koska haluamme olla mahdollisimman avoimia, olemme työn alla. Sivustoa ei ole siis suljettu, vaan saat kaikessa rauhassa ihastella töiden etenemistä. Koska olemme kovin mobiileja ja olemme ottaneet samaan aikaan muitakin työmaita, niin tämä urakka etenee  hitaasti ja varmasti.

Työn alla on muuten hieno svetisismi, käytämme sitä tässä yhteydesä tiedostaen, että ”tekeillä” olisi suositeltavampi ilmaisu. Tekeminen tekeillä kuulostaa kuitenkin hieman epädynaamiselta. Tämän projektin (jaa parin muun siinä siivellä) tekeillä olemisen tiimoilta etsimme syksyn värejä ja uutta ilmettä mobilisoitumalla ulkoilmaan.

Jarmo kuvasi digipyykit verkkopyykkinarulla.

Jarmo kuvasi digipyykit verkkopyykkinarulla.

Ensimmäinen visiomme oli ripustaa digitaalisesta analogiseksi muutetut kirjaimet pyykkinarulle raikkaaseen syyssäähän. Pikaisen Googlettelun jälkeen olimme kuitenkin mielenkiintoisen havainnon edessä. Nollabudjetilla toteutuvaan uudistushankkeeseemme ei mahtuisi mitenkään 40 euroa maksava (oranssi, 15 m) pyykkinaru. Verkkokaapelia (oranssi, 20 m) saisi puolet edullisemmin ja kolmanneksen enemmän. Koska oranssi on niin mukava syksyinen väri, päätimme tiedustella verkkopyykkinarua TAMKin Helpdeskistä, mistä löytyikin lainattavaksi sopiva pätkä ”ei niin kovin laadukasta” oranssia Cat 6:sta. Digikamerakin saatiin lainaan, joten hyvin suunniteltu ja puoliksi tehty urakkamme eteni mainiosti. Pyykkipojat (nykypäivänä ehkäpä pyykkihenkilöt) meinasimme kiireissämme kokonaan unohtaa. Tietotekniikasta löytyi kuitenkin apu tähänkin pulmaan, kun mieleemme muistui ystävämme MS Word Avustaja (klemmari) viime vuosituhannelta. Kaapista kaivettiin isoimmat mahdolliset klemmarit, pakattiin tarvikkeet reppuun ja mobilisoiduimme kampuksen takamaastoon.

Työn edistymistä ja tuloksia saat ihailla tulevaisuudessa tässä Cuppi-blogissa. Nähtäväksi jää, ripustammeko verkkopyykkinarumme talven tultua toisenlaiseen paikkaan.